Eturauhas orgasmi homoseksuaaliseen mies ja mies sängyssä

Nuorempana oli käytävä polvien päälle poikittain, vanhempana maattava sängyn laidalla vatsallaan. Ensimmäisen kerran muistan olleeni oudosti kiinnostunut jo alle kouluikäisenä. Kysyin samassa perhepäivähoidossa olevilta siskoksilta, josko he olivat koskaan saaneet piiskaa. Vaikka aina inhosin, pelkäsin ja häpesin selkäsaunoja, muistan teininä miettineeni, millaista joltain riittävän etäisesti tutulta rouvalta olisi saada selkäsauna.

Erektio myös katosi, jos kutsu kuului selkäsaunaa edeltäneeseen puhutteluun. Menin aina sänkyyn itkenään ja jossain vaiheessa kädet eksyivät peiton alle viemään huomiota arasta takapuolesta. Nykyisin lapsen saadut selkäsaunat ovat minulle edelleen vahva tabu ja häpeän aihe. Kaikki viittaukset selkäsaunoihin saavat minut punastumaan mutta myös valtavan kiihottuneeksi. Eniten kiihottavat omat selkäsaunamuistot tai kuulla muiden saamista selkäsaunoista.

Kerro sinäkin omasta selkäsaunafetissistäsi. Milloin ja miten luulet sen syntyneen? Kertoisitko millaisia selkäsaunat teillä olivat? Ja millaisia selkäsaunafantasiasi ovat nyt? Seksistä nuoren luonnonkauniin blonditytön kanssa.

Olisi ihanaa jos hänellä olisi jalassaan adidaksen mustat kiiltävät satiinishortsit ja uimaasun toppi. Olisi ihana hyväillä hänen haaraväliään kunnes pillu kastuisi shortsien läpi ja alkaisi tuoksua.

Kuinka yleistä on, että naiset haluavat alistua? Minulla on silloin tällöin alistumis- ja raiskausfantasioita, mutta kumppanini ei ole juurikaan kiinnostunut niiden toteuttamisesta. En nyt kuitenkaan etsi itselleni BDSM-partneria vaan olen utelias tietämään, kuinka suosittua naisten alistuminen on.

Äskettäin löysin sattumalta suomalaisen seksityöntekijän blogikirjoituksia ja kahden ilotytön haastattelun. Kaikki nämä henkilöt vakuuttivat, että suostuvat dominoimaan rajallisesti, mutta alistaa, esim.

Tämä esimerkki tuli siis blogin pitäjältä; tiedän kyllä, että BDSM on paljon muutakin kuin raiskausleikkejä - löysin myös BDSM-sanaston, jossa raiskausfantasiaa ei edes mainittu. Eivätkö naiset uskalla antaa dominoida itseään? Eräs tunnettu kirjailija on julkisesti kertonut alistumisfetissistään ja maininnut käyneensä köyttämiskurssin. Minä törmäsin alistaviin miehiin ja alistuviin naisiin yli 10 vuotta sitten juuri tämän sivuston chattihuoneissa. Kerran tapasin ihan muussa yhteydessä naisen, joka kertoi harrastavansa BDSM-bileitä, ja näin esitteen aiheesta.

Ymmärrän, että alistuvana osapuolena oleminen on arkaluontoinen ja kiistanalainen keskustelunaihe. Itsekään en ole varma, uskaltaisinko oikeasti toteuttaa rajuja fantasioitani, vaikka mieheni olisikin aihepiiriin perehtynyt. Yli vuotiaat voivat tarkastella palstan sisältöä ja osallistua keskusteluun omalla vastuullaan. Etsi Toggle navigation Valikko. Keskustelu24 Seksi Leikit ja fetissit Heteromiehen homo?

Olen parisuhteessa elävä heteromies mutta seksin suhteen minulla on miesten välisiä fantasioita. En pidä itseäni homoseksuaalina, vaan ennemmin uteliaana. Haluasin joskus kokea seksin toisen miehen kanssa. Minua kiihottaa ajatus ottaa suihin toiselta mieheltä ja kokea peppuseksiä toisen miehen kanssa. Minkäänlaista muuta vetoa minulla ei miehiä kohtaan siis ole. Muita saman fantasian jakavia miehiä? Fetissi selkäsaunoihin ja kotikuriin Hei, Täältä Suomi Mielenkiinnosta Kuinka yleistä on, että naiset haluavat alistua?

Ei ole jäänyt fantasian asteelle. Melkein kaikkea ihminen eläissään katuu vaan ei nuorena naimistaan. Sama fantasia mutta ei panoja, haluaisin ihan hirveästi. Täällä olisi myös v mies, joka on samaisessa tilanteessa kuin sä Ja haluja olisi myös kokeilla. Olen 33v mies ja haluaisin imeä munaa niin että suuhuni lauetaan kiimaisesti. Mun poikaystävän fantasia on rakastella mun ja kahden miehen kanssa. Sitä pantais ja alistettais? Minun fantasiani on myös alistaa mieheni toisen miehen pantavaksi.

Olen tuonut asian esiin ja kun mieheni haluaisi että mua panisi vieras hänen katsellessa niin olen luvannut, että kun saan katsella miestenvälistä seksiä niin suostun myös vieraalle. Onko kellään kokemusta ja suostuisiko miehet tähän.

Olen kanssa tyttö ystävälleni ehdottanut vähä suastuki et imisin munaa sen katellessa alistamana. Ja sit haluis itekki viarasta et olis reiluu. Ja suastuisin ja viaras ku olis pannu ni olis kiva nuolla puhtaaks vaik molemmat; Kuha vaa toteutus olisin valmis. Olen jo pidempään miettinyt seksin harrastamista miehen kanssa, tuon fantasian toteuttamisessa olisin mielelläni mukana. Itselläni on samanlaisia ajatuksia,mutta on jäänyt vain fantasioihin.

Fantasia olis ottaa suihin ja mennä ratsastaan,ja myös toistepäinkin. Saa nähdä toteutuuko koskaan? No joo, onhan sitä muutaman kerran tullut mietittyä, ihan vain koska "kaikkea pitää kokeilla".

Mutta olen melko varma kuitenkin, että jos tilaisuus tulisi, niin jättäisin kuitenkin väliin. Ois kiva olla lökärit, hupparit ja skedetossut jalassa ja runkkailla toisiamme: Juu, fantasiani olisi saada kalua sisääni mutta romanttisessa mielessä en voisi kuvitellakaan olevani miehen kanssa. Ei taida Suomesta löytyä upeaa, rintavaa ja isokaluista kaunotarta.

Uneksin, että tuollainen naisi minua. Olis kiva vaikka kokeilla yhteisrunkkua.. Seksin puutteessa tulee mieleen myös kullifantasioita. Jos ei saa omalle kullilleen mitään kivaa, tekisi mieli antaa kullin käsittelyä jollekin toiselle. Olen ajatellut antaa jollekkin imettäväksi kyrpääni.

Omaan kookkaan kalun ja jos olen oikein ymmärtänyt on se haluttua tavaraa h ja bi piireissä. Miksi sitä pihisin jos tuo jollekkin on jumalainen fantasia saada imeä isoa, käy itselleni, kun antaa saa jotain itsekkin ;D.

Oon kiimanen 41v kundi. Ensi rupeat tykkäämään munasta, sitten kaipaat miehen hellää kosketusta, seuraavaksi ihastut ja lopulta huomaatkin seurustelevasi kundin kanssa.

Eikä siinä oo mitään tuomittavaa!! Miestenvälinen toiminta on yleisempää Miehillä kuin naisilla, siitä ei vaan puhuta!! Miesten homoseksuaalinen käyttäytyminen on yleisempää kuin naisilla vastaava naistenvälinen!!

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena. Antakaahan palautetta, mikäli innostutte kokeilemaan, ja — hauskaa Juhannusta kaikille! Sukupuolitaudit tarttuvat myös oraaliseksissä. Saapa nähdä koska ja kenen kanssa pääsee kokeilemaan, kun täälläkin asuu haluton aviomies: Jaksaminen on parantunut koko ajan sen jälkeen, kun päätin ettei tilanteen tarvitse johtaa itsetuntoni romahtamiseen!

Mä tykkään maata mahallani miehen jalkojen välissä ja nojata kyynärpäihini samalla kun hoitelen hommia. Niska ei väsy eikä mikään muukaan paikka. Katsekontakti on helppo myös ottaa tuossa asennossa: Isot kicksit olen saanut annettua miehelle niin että välillä pyöritän hellästi vaikka muuten tykkääkin kovemmista otteista ja puristuksesta kämmentä liukastettuna toki terskan päällä, vähän niin kuin ottaisin vaihdekepistä kiinni, eli silleen vähän niin kuin kuppina terskan päällä.

Osuu ilmeisesti johonkin hermoihin kun saa miehen sätkimään ihan tahdottomasti: Ai että mä rakastan suihinottoa ja nielemistä!

Milloinkohan sitä uskaltaisi itekin kokeilla On jo pitkään houkuttanut yllättää kumppani suuhoidolla hän ei tietääkseni ole sellaista ennen saanut , mutta oma ujous ja kokemattomuus on ollut esteenä.

Ehkä mä tästä vielä rohkaistun Pakko palata tähän vanhaan juttuun ja antaa vähän päivitystä, kun yhtäkkiä muistin tämän. Sama vierailija täällä siis, joka oli vielä kesäkuussa aika kokematon. En muista enää, milloin se tapahtui, aika pitkään siinä tais mennä, mutta kerran sit yllättäen poikaystävä päättikin antaa mulle suuseksiä ja sen jälkeen rohkaistuin itsekin kokeilemaan.

Kommentiksi sain jotain tähän suuntaan: Eli kiitti hyvistä neuvoista ja eihän se nyt oikeesti niin vaikeeta oo, ku kuvittelin etukäteen. Älä tee sitä ainakaan ennen kuin olet itse saanut. Miehelle ei kannata luovuttaa etulyöntiasemaa seksissä kään. Aika surullista, jos parisuhde on vain valtapeli ja suihinottoa käytetään jonakin kauppatavarana. Onneksi omassa suhteessani suuhoito on antoisaa ja nautinnollista molempiin suuntiin -määristä tai vuoroista emme pidä kirjaa.

Itse olen ollut samankaltaisessa tilanteessa ja se ratkesi niin, että tunnustin kumppanille, että olen kokematon tai no kokeillut kerran pari, mutta täysin osaamaton ja että jännittää, mutta haluaisin kovasti ottaa suihin ja oppia sen homman. Hän ymmärsi tilanteen ja ensimmäinen kerta, muutamat sen jälkeenkin mentiin ihan rauhassa opetellen. Minä "puikoissa" mutta hän opasti ja neuvoi ja kertoi, mikä tuntuu hyvältä ja siinähän ne taidot sitten kehittyi.

Eli jos luotat kumppaniin ja voitte keskustella seksiin liittyvistä asioista avoimesti, asia kannattaa ottaa suoraan puheeksi: Itse tykkään maata sivulla tai hieman sivuttain miehen jalkojen vieressä koska jos olen miehen "alapuolella" niin syvässä asennossa terska osuu kitalakeen ja saa kakomaan.

Kun se kaartaa hieman alaspäin niin saan sen huomattavasti syvemmälle - ja tästä mieheni nauttii todella paljon. Seisokki on myös niin terhakka mahanmyötäinen ettei kikkeliä voi vääntää pystyyn, eli käsittelyn on sen vuoksi tultava sopivasta suunnasta kuitenkin näkymiä ajatellen. On myös miehiä jotka eivät tykkää välttämättä siitä että fellaatio tehdään imussa, sen voi hyvin tehdä myös kieltä ja huulia käyttäen ja herkutellen niinkuin jäätelöä: D se on siis niin syvällä lantiossa just virtsarakon alla ettei siihen oikeen voi kehon ulkopuolelta ylettää.

Tarkotit varmaan välilihaa tai jotai? Ja se sydämenmuotoinen asia on vissii frenulum jos oikeen ymmärsin. Ei jumankeka mikä kansanvalistaja olekaan!

Mitä esimerkillisen tarkkaa kielenkäyttöä tärkeästä aiheesta! Nyt, obviously, pliis, myös miehille cunnilingusopas!! Ellen vielä ollut fanisi, viimeistään nyt olen. Itseasiassa en tiedä cunnilinguksesta höykäsen pöläystä, olen alkanut fanittamaan siitä vasta Kielilävistys sopivan syvällä naisen suussa voi olla myös miehelle kiva lisämauste. Tosin ei sitä nyt pelkästään sen takia kannata hankkia. D Tosiaan eturauhaseen ei käsiksi pääse kuin takaovesta, mutta kyllä sitä voi jossain määrin stimuloida välilihaa painelemalla.

Ei tietenkään liian kovasti. Kari Heusalan Miehen seksuaalisuus kirjassa kanssa neuvottiin tuosta välilihan hieromisesta mutta täytyy myöntää niitä joita olen hiplannut sieltä on reagointi ollut yhtä tyhjän kanssa. Ei liity tähän postaukseen, mutta pakko mainita, kun osui silmään ja tästä niin paljon on tässä blogissa keskusteltu: Tuoreimmissa Menaisissa esitellään joku lukijoiden seksikysely, ja jutussa haastatellaan psykologia. Onko edes uskottomuutta, jos pettää parisuhteessa, jossa ei ole seksiä?

Kukaan fiksu ei suosittele epärehelliseksi ryhtymistä omalle aviopuolisolle. Pettäminen vaatii pokkaa valehdella silmää räpäyttämättä omista menoista mm puolisolle -ja läheisillekin.

Sen lisäksi pettäjällä on kiinnijäämisriski -ja liitossa samalla iso eroriski. Minä olen kyllä samaa mieltä, että uskottomuus ei todellakaan ole ratkaisu. Minulle parisuhteen tärkein ominaisuus on rehellisyys ja ilman sitä ei ole suhdettakaan.

Onpa tosiaan mielenkiintoista, että ihan psykologi kehottaa rakentamaan suhteen valheiden varaan! Luulisi koulutetun ihmisen tietävän, mitä se valehtelu voi tehdä valehtelijan omallekin psyykelle. Täysin eri asia on, jos suhteen ulkopuolisesta seksistä sovitaan edes jollakin tasolla. Tiedän joitakin "pettää saat, kunhan et kerro minulle" -ratkaisuja, ja niissä tuota valehtelun aiheuttamaa ongelmaa ei esiinny.

Jokaisella on oikeus tyydyttävään seksielämään, mutta samoin sillä haluttomalla puolisolla on oikeus avoimeen ja rehelliseen parisuhteeseen.

Minusta on aika typerryttävän kamala ajatus, että eläisi tätä elämäänsä vain ja ainoastaan omia halujaan silmällä pitäen, täysin toisten oikeuksista piittaamatta. No, maailma on täynnä eriasteisia narsisteja ja psykopaatteja, joten siltä osin ajatukseni on kyllä hieman idealistinen. Itse olisin Puuman tilanteessa vain kylmästi ilmoittanut, että tästä lähtien katselen myös aidan toiselle puolelle. Ei jokaista pettämiskertaa tarvitse erikseen raportoida, kunhan edes jollakin tavalla kertoo, missä pisteessä suhde on.

Siinä on kumppanilla sitten mahdollisuus tehdä asialle jotakin, lähteä tai vain tyytyä tilanteeseen, ilman että joutuisi sumutetuksi. Joo mun äiti itseasiassa mainitsi tuosta kanssa, olisikohan Ylen radiopuolelta kuullut samaisen psykologin haastattelun Kuinka pitkään on pitkään?

Kaksi viikkoa, kuukausi, kaksi kuukautta, puoli vuotta, vuosi, useampi vuosi? Itsellä ainakin saa mennä syvälle, ennen kuin niihin osuu. Josoksurefleksi on lähes olematon, voi tota lihatukosta vastaan tökkiä.

Joo, mullakaan ei ongelmia tuossa - menee huoletta tappiin asti - mutta useilla tuntuu olevan. Siksi en viitsinyt tuota "deepthroatingia" käsitteenä edes ottaa esille. Vaikka olin skeptinen niin kokeilin kurkkuun suihkutettavia puudutteita Comfortably Numb - ja ne toimii kyllä etenkin säännöllisesti käytettynä. Ja kurkku tottuu myöskin niin ettei niitä välttämättä enää tarvita. Tämäkin taas vinkiksi niille jotka eivät pysty vaikka haluaisivat. Hengityksen rytmi on tärkeä koska silloinhan ei pysty vetämään henkeä ollenkaan kun vehje on nielua myöten kitusissa Pisteet tärkeimmän kohdan nostamisesta esille!

Ottamatta kantaa siihen onko siinä nautittavaa vai ei niin, jos siitä sattuu nauttimaan niin se kyllä näkyy. Muut ohjeet on toissijaisia sen jälkeen.

. heinäkuu Tekee höpöä eturauhaselle, varsinkin, jos vibraava sträppäri. Ei oo mitään homoa jos nainen stimuloi miehen eturauhasta, Olen sen verran vanhaa koulua, että minusta mies panee ja naista . Omasta mielestäni parasta on se, että on täysi valta kumppanin orgasmiin (orgasmikyvyttömät naiset on. 6. elokuu Onko koolla väliä? Onko prostituutio väärin? Orgasmi · Peppuseksi Tästä eturauhasesta johtuen monet miehet kokevat anaaliseksinkin sen koskettelusta ei liity mitenkään siihen onko homoseksuaalinen . Eikö olisi helpompaa puhua asioista, kuin vetäistä kesken aktin sängyn alta dildo ja liukuvoide?. kesäkuu Miehiä ja peniksiä on erilaisia; jotkut kaipaavat kovempia otteita, kun taas edessä oleminen onkin, on parempi jos mies makaa sängyllä jalat levällään muista myös kivekset ja kivesten takaa löytyvä eturauhanen. .. Siihen lisäksi kun mies vielä työntää sormensa peppuun, niin räjähtävää orgasmia ei.

Eturauhas orgasmi homoseksuaaliseen mies ja mies sängyssä

Por follando porno follar playa lamidas de masajes porno putas viejas chupando pollas xxx videos porno en castellano videos porno 80 moras xxx videos xxx videos pornos porno travesti gratis videos porno maduras. con lesbianas monjas rubios desnudos sasha grey videos porno en español porno. cumlouder videos gratis pornstars tube pornstars famosas haciendo sexo gratis coño rasurado porno completos porno espqñol universitarias calientes las mejores videos porno animado sexo duro xxx trios pornstars hd videos x laura lion paris hilton porno gratis duro porno hombres masturbandose nekane sweet porno follando moras xxx putas follada por el coño brandy aniston coños peludos videos porno gratis sexoxxx videos porno gais gratis tetas pequeñas puta xxx gratis animes porno transesual gold masages eroticos porno con follada videos videos pornos porno alexis texas follando por el mejor porno lesbicas video porno maduros follando coñitos calientes tetas grande trios porno español fiesta porno travesti masaje porn maduras sexo gorditas porno gratuitos jovenes videos gratis sexo maduras amater quiero ver vídeos porno gratis eroticos de lesbianas español gratis maduras calientes ver porno madurita hombres maduros coño brutal anal gordasfollando porno rubias porno gratis parejas video pelos en vivo video sexo transexuales ztod videos vodeos porno con enanos follando despedida soltera ver vídeos porno masajes maduras pajeandose secretaria follando culos sexo con el amor videos gratis xxx culonas videos xxx xxx en español porn tube chicas latinas culonas y chicos y chicas es.

cumlouder video porno lesbianas amateur xxx alexis texas follando videos intercambios dibujos manga porno gratis chicos fetiche pies lesvianas videos de putas chica cachonda porno en español hd porn videos porno masajes maduras julia de tranxesuales porno gratis videos pono gratis videos chicas latinas culonas videos ver pelicula porno gratis porno tetas muy porno mujeres con viejas cumloader xxx sex sexo porno mujeresfollando tori black porn bien videos porno madre hija porno transesual maduras xxx hentai porno duros viejos videos de españolas follando vieos porno casting porno abuelas x maduras videos pornos lesbianas besandose porno madre hentai3d video porno videos maduras eroticas hentai xxx hd paginas pornos en castellano gratis maduras porno porno sexo amateur video de sexo hardcore teen porn sexo grtis gorditas folladoras dildos gigantes videos x españoles follando japonesas chicas buenas desnudas en hd pelos en español webcams sexo voyeur videos porno castellano gratis videos sexo pornstar famosas follando gratis travestis sexo amateur xxx amateur x españoles panties porn las tetas masage porno gratis de lesbianas negro videos exnovias orgias lesbianas gratis x de lucia gangbang mujeres maduras amateur pollas porno madre hija corrida anal con xxx videos porno amaters polla vídeos porno peludos videos porno gratis maduras gratis xxx tias en castellano follamdo pornotube hd porn milf lingerie actrices porno maduras follamdo porno porno duro maduras folladas maduras gratis porno abuelas conos peludos gratis videos gey videos calientes anal chupadas de lesbianas sexys desnudas trio con mama porno bisex porno travestis follando follando con heteros follando al fontanero follando sexo maduras gratis porno en la playa porno gratis transexuales ztod videos porno japones paginas porno vidio porno gratis en hd ver porno abuelas videos chicas muy grandes actrices porno ancianas descargar gratis abuelas conos peludos peliculas x videos x videos porn en tetas grandes follando gordas sofia rose xxx peludas follando gordo follando silvie delux maduras maduras.

Homo shemale picture webcamporn